Lähes jokainen meistä kärsii selkäkivuista jossakin elämänsä vaiheessa.
Ohjeet levosta ja kipulääkityksestä selkäkivun hoidossa ovat vanhentuneita. Nykyään tiedetään, että puuttumalla mahdollisimman varhain alkaviin selkävaivoihin ja pysymällä aktiivisena paranemiselle on parhaat edellytykset. Moni pääsee yli ensimmäisen kipuvaiheen, mutta jatkossa moni heistä kuitenkin kärsii kroonisesta kivusta ja rajoittuneesta toimintakyvystä.
Tutkimusten mukaan 90 % selkäkipupotilaista lopettaa lääkärissäkäynnit kolmen kuukauden kuluessa hoidon aloittamisesta. Tosiasia kuitenkin on, että useimmat heistä kärsivät selkäkivuista vielä vuotta myöhemmin.
Tyypillisiä selkäkivun aiheuttajia ovat muun muassa:
- huono ryhti
- painavien tavaroiden nostelu ja kantaminen
- sopimattomat istuimet ja sängyt
- urheilu- ja muut vammat
- stressi
- raskaus
- yleinen selkärangan kuluminen
Suurin osa selkäkivuista johtuu selän toiminnallisista häiriöistä, joita ovat esimerkiksi rajoittunut liike selkärangan nivelissä ja jäykät tai heikot selän lihakset. Jokapäiväiset toiminnot, kuten taivuttelut, nostelut ja kiertoliikkeet voivat vaikuttaa nikamien normaaliin toimintaan ja rangan liikelaajuuteen. Lukkiutuneet nikamat aiheuttavat ympäröivien pehmytkudosten kuten esimerkiksi hermoston toimintahäiriöitä. Tämä voi aiheuttaa kipua ja jäykkyyttä. Usein selkäkivun lisäksi potilas tuntee kipua pakarassa taikka jalassa. Yleisimmin tämä on heijastekipua selästä.